DOULAPALVELUT

Doulana toimin tuttuna ja turvallisena kanssakulkijanasi raskausaikana, synnytysmatkalla ja lapsivuodeaikana. Raskausajan tapaamisissa olemme ehtineet tutustua, tiedän synnytystoiveistasi ja osaan tukea sinua ja kumppaniasi synnytyksessä toivomallanne tavalla. Toimin toiveitasi ja valintojasi kunnioittaen. 

Doulana tehtäväni ei ole kannustaa sinua lääkkeettömään synnytykseen, vaan suurin toiveeni on, että saat mahdollisimman hyvän synnytyskokemuksen – oli apunasi sitten epiduraali tai haluat synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Sinä päätät!

Olen synnytyksessä sinua ja kumppaniasi varten. Synnytyssairaalan kätilöt eivät yleensä tunne sinua tai perhettäsi, eivätkä he pysty olemaan läsnä synnytyssalissa koko aikaa. Doulana olen läsnä juuri teitä varten, kannustan sinua ja kumppaniasi, tarjoan erilaisia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja ja ohjaan kumppaniasi sinun tukemisessa. Lisäksi kannattelen sinua ja kumppaniasi haastavinakin hetkinä, jolloin synnytys ei menekään aivan suunnitelmien mukaisesti.

Olen sertifioitu doula (DONA International, Doules). Kuulun Suomen Doulat ry:hyn ja olen sitoutunut toimimaan heidän toimenkuvansa mukaisesti. Taustaltani olen terveydenhoitaja ja minulla on työkokemusta niin äitiys- ja lastenneuvolasta kuin avosairaanhoidon puolelta. 

Teen doulauksia Uudenmaan alueella (Naistenklinikka, Espoo, Lohja, Hyvinkää, Hämeenlinna, Lahti). Asiakkaiksi ovat tervetulleita kaikenlaiset perheet. Olen toiminut doulana niin pariskunnille, itsellisesti odottaville kuin kahden kulttuurin perheillekin.

Minulla on omakohtaista kokemusta kaksikulttuurista perheistä, sillä puolisoni on Venezuelasta ja perheemme elää suomalais-venezuelalaista arkea. Puhun sujuvasti espanjaa, joten otan mieluusti asiakkaikseni perheitä, jossa toinen tai molemmat vanhemmista puhuvat espanjaa. Näin saat doulan tuen ja turvan omalla äidinkielelläsi, mikä on äärimmäisen tärkeää synnytyksessä.

Maksuttomassa tutustumistapaamisessa (noin 60 min) tutustumme toisiimme sekä juttelemme tulevasta synnytyksestä ja toiveistanne. Tapaaminen järjestetään joko kasvokkain Laajasalo-Herttoniemi -akselilla tai etäyhteyksin. Tapaaminen ei vielä velvoita mihinkään, vaan saatte tapaamisen jälkeen rauhassa kotona miettiä, voisinko olla sopiva henkilö teidän synnytystiimiinne. Tärkeintä on, että sinulla on synnyttäjänä turvallinen, luottavainen olo kanssani. 

Mitä tarjoan sinulle?

  • Tietoa, tukea ja kannustusta sinulle ja kumppanillesi
  • Jatkuva läsnäolo ja tuki synnytyksessä
  • Tarjoan erilaisia lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä ja ehdotan synnytysasentoja
  • Kumppanin ohjaaminen sinun tukemisessa
  • Autan sinua luottamaan kehoosi ja saavuttamaan synnytysrauhan
  • Tuen sinua ja kumppaniasi haastavissakin tilanteissa

Raskausajan tapaamisissa saat henkilökohtaista synnytysvalmennusta sinun tarpeidesi mukaan. Tarjoan tietoa esimerkiksi synnytyksen vaiheista ja fysiologiasta, lääkkeettömistä ja/tai lääkkeellistä kivunlievityskeinoista, avautumisvaiheen ja ponnistuvaiheen asennoista, kumppanin roolista synnytyksessä ja ensi-imetyksestä. Raskausajan tapaamisten sisällöt räätälöidään aina synnyttäjän tarpeiden ja toiveiden mukaiseksi.

Saat kauttani synnytystoivelistan mallipohjan sekä vinkkejä sen täyttämiseen. Raskausjoogaohjaajana osaan antaa sinulle keinoja helpottaa oloa niin raskausaikana kuin synnytyksessäkin liikkeen sekä hengitys- ja rentoutusharjoitusten avulla.

Lasketun aikasi lähestyessä päivystän vuorokauden ympäri ja olen valmiina lähtemään teille kotiin tai suoraan sairaalaan, kun niin toivotte. Olen läsnä koko synnytyksen ajan siihen asti, kunnes vauva on muutaman tunnin ikäinen.

Synnytyksen jälkeen tulen kotikäynnille silloin, kun se teille sopii. Käynnin aikana voimme keskustella synnytyskokemuksesta tai muusta teitä askarruttavasta asiasta. Terveydenhoitajana ja imetysohjaajana osaan tukea sinua myös imetyksessä tai vauvan hoitoon liittyen. Toiveenne mukaisesti kotikäynti toteutuu 1-6 viikon kuluttua synnytyksestä.

Doulauspaketit

doula helsinki luna mama

Täysikuu -perusdoulaus

(suosituin doulapaketti)

  • 2 tapaamista (a’ 2 h) raskaussaikana
  • Etätuki puhelimitse / sähköpostitse raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen 
  • Elle Tens -vuokraus 4 viikoksi
  • 4 viikon synnytyspäivystys, alkaen h38 synnytyksen käynnistymiseen saakka
  • Doulan tuki synnytyksen alkaessa kotona ja synnytyssairaalassa
  • Läsnäolo syntymän jälkeen n. 2 h ajan
  • Kotikäynti (a’ 2 h) synnytyksen jälkeen
  • Varadoula ilman lisäkustannuksia (esim. sairastumiseni vuoksi)

1499 €, sis. alv 24 %

Puolikuu -kevytdoulaus

(kevyempi doulapaketti)

  • 1 tapaaminen (a’ 2 h) raskaussaikana
  • Etätuki puhelimitse / sähköpostitse raskausaikana ja synnytyksen jälkeen 
  • Elle Tens -vuokraus 4 viikoksi
  • 2 viikon synnytyspäivystys (valitsemanasi ajankohtana, esim. h39 – 41). Jos synnytys alkaa päivystysajan ulkopuolella, pyrin tulemaan synnytykseen parhaani mukaan.
  • Doulan tuki synnytyksen alkaessa kotona ja synnytyssairaalassa
  • Läsnäolo syntymän jälkeen n. 2 h ajan
  • Kotikäynti (a’ 2 h) synnytyksen jälkeen
  • Varadoula ilman lisäkustannuksia (esim. sairastumiseni vuoksi)

1299 €, sis. alv 24 %

doula helsinki luna mama

Uusikuu -hetidoulaus

(edullisin doulapaketti)

Doulan tuki sairaalassa synnytyksen käynnistyttyä.

Soita minulle 040 744 1221, kun tunnet synnytyksen olevan käynnissä ja haluat minut tueksesi.  Tulen tueksesi synnytykseen, jos olen vapaa.

  • Doulan tuki synnytyksessä
  • Läsnäolo syntymän jälkeen n. 2h ajan
  • Kotikäynti synnytyksen jälkeen lisämaksusta (150 € / 2h)

699 €, sis. alv 24 %

Doula helsinki

Kuun sirppi -sektiodoulaus

(doulapaketti suunniteltuun sektioon)

  • 1 tapaaminen (a’ 2 h) odotusaikana
  • Etätuki puhelimitse / sähköpostitse raskausaikana ja sektiosynnytyksen jälkeen 
  • Doulan tuki suunnitellussa sektiossa
  • Läsnäolo syntymän jälkeen n. 2 h ajan
  • Kotikäynti (a’ 2 h) synnytyksen jälkeen
  • Varadoula ilman lisäkustannuksia (esim. sairastumiseni vuoksi)

699 €, sis. alv 24 %

 

Lisäksi halutessasi

Ylimääräiset doulatapaamiset 150 € (sis. alv 24 %). Tapaamisen kesto n. 2 tuntia. Tapaamiset järjestetään toiveidesi mukaan joko kotonanne tai etäyhteyksin. Matkakulut sisältyvät hintaan pk-seudulla (kauemmas kuljettaessa matkakulut lisätään hintaan).

Tarjoan kaikille doula-asiakkailleni -30 % alennuksen imetysohjauskäynneistä.

Valmiiden doulapakettien lisäksi voin räätälöidä sinulle sopivan paketin. Kysy lisää!

Kaipaatko doulaa tueksesi synnytykseen? Haluatko kuulla lisää, miten doulana voisin auttaa sinua ja kumppaniasi synnytyksessä?

Ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan maksuton tutustumistapaaminen.